Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2023 Metso laski liikkeelle ensimmäisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun 300 miljoonan euron joukkovelkakirjan
Lehdistötiedote marraskuuta 16, 2023

Metso laski liikkeelle ensimmäisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun 300 miljoonan euron joukkovelkakirjan

Metso Oyj:n lehdistötiedote 16.11.2023 klo 9.10 paikallista aikaa 

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA TAI SELLAISISSA MUISSA MAISSA TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI MUUTOIN OLOSUHTEISSA, JOISSA VELKAKIRJOJEN TARJOAMINEN TAI JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. 

Metso on laskenut onnistuneesti liikkeelle ensimmäisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjan osana EMTN (Euro Medium Term Note) -ohjelmaansa. Marraskuussa 2030 erääntyvä joukkovelkakirjalaina on määrältään 300 miljoonaa euroa, ja sen kiinteä korko on 4.375%, jota korotetaan, jos tiettyjä vastuullisuustavoitteita ei saavuteta. Joukkovelkakirjalainassa ei ole taloudellisia kovenantteja.  

Uusi joukkovelkakirjalaina listataan Luxembourgin pörssiin, ja siitä saatavat varat käytetään nykyisten velkojen maksamiseen ja yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin. 

”Olemme todella tyytyväisiä ensimmäisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainamme onnistuneeseen liikkeeseenlaskuun, ja sen saamaan laajaan sijoittajajoukkoon. Tämä transaktio on uusi askel rahoitusstrategiamme linkittämisessä yhtiömme laajempaan strategiseen sitoutumiseen kestävään kehitykseen”, sanoo Metson talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä

Liikkeeseenlaskun järjestäjinä toimivat Citigroup Global Markets Limited, BNP Paribas, Nordea ja OP Yrityspankki Oyj. Nordea toimi vastuullisuusmittareiden neuvonantajana. 

Lisätietoa 

Mikko Vainikka, rahoitusjohtaja, Metso, puh. 040 584 9695, sähköposti: mikko.vainikka(at)metso.com 

Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kiviainesten käsittelyssä, mineraalien jalostuksessa ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Prosessi- ja tuoteosaamisemme auttaa asiakkaitamme parantamaan tuottavuuttaan sekä energia- ja vesitehokkuuttaan ja pienentämään toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Yhdessä luomme positiivista muutosta. 

Metson pääkonttori on Espoossa. Yhtiöllä on yli 16 000 työntekijää lähes 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2022 oli noin 5,3 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. metso.com, x.com/metsoofficial

Tärkeitä tietoja 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa Metso Oyj:n arvopapereita missään valtiossa ja tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei saa levittää tai julkaista missään maassa tai missään olosuhteissa, joissa tämä rikkoo voimassa olevaa lainsäädäntöä tai ei muuten ole sallittua. Erityisesti tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tai merkitä arvopapereita Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa taikka olosuhteissa, jotka kuvataan lainaohjelman esitteessä, joka on saatavilla osoitteessa https://www.metso.com/fi/yritys/sijoittajat/velkasijoittajat/. Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) mukaisesti, eikä niitä voi tarjota, käyttää tai myydä Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille ilman rekisteröintiä tai soveltuvaa rekisteröintivaatimuksia koskevaa poikkeusta. Mikä tahansa Yhdysvaltain ulkopuolella tapahtuva arvopapereiden tarjoaminen toteutetaan offshore transaktiona Yhdysvaltain arvopaperilain nojalla annettuun Regulation S  säännökseen perustuen sekä lainaohjelman esitteen keinoin.  

Vain UK MiFIR/MiFID II:n mukaiset ammattimaiset asiakkaat/hyväksyttävät vastapuolet – Kehittäjän määrittämä kohdemarkkina (UK MiFIR/MiFID II:n tuotevalvontavaatimukset) kattaa vain hyväksyttävät vastapuolet ja ammattimaiset asiakkaat (kaikissa jakelukanavissa).