Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2020 Metso Outotec divestoi alumiiniliiketoimintansa
Lehdistötiedote joulukuuta 28, 2020

Metso Outotec divestoi alumiiniliiketoimintansa

Metso Outotec Oyj:n lehdistötiedote 28.12.2020 klo 09:30 paikallista aikaa

Metso Outotec on allekirjoittanut sopimuksen alumiiniliiketoimintansa myymisestä ranskalaiselle REEL Internationalille. Päätös myydä liiketoiminta julkistettiin vuosi sitten, ja se on siitä lähtien raportoitu lopetettuna toimintona.

Divestoitavaan liiketoimintaan kuuluvat alumiinisulattojen raaka-anodien valmistukseen ja viimeistelyyn liittyvät laitokset ja laitteet ja tietyt valimoteknologiat sekä niihin liittyvät palveluliiketoiminnot. Noin 120 Metso Outotecin työntekijää siirtyy REELiin kaupan vahvistuksen yhteydessä vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Kaupan osapuolet eivät julkaise kauppahintaa. Kaupalla ei ole materiaalista vaikutusta Metso Outotecin taloudelliseen tulokseen.

“Olen erittäin tyytyväinen, että alumiiniteknologiamme ja sen huippuosaajat pääsevät hyvään uuteen kotiin REEL Internationaliin. Liiketoiminnan kehitys jatkuu siellä kansainvälisten alumiiniasiakkaiden hyväksi”, sanoo Jari Ålgars, Metso Outotecin Metallit-liiketoiminta-alueen johtaja.

“On hienoa, että ostajaksi löytyi yritys, jonka alumiiniin liittyvä tuotevalikoima täydentää näin hyvin omaamme. Odotamme hyvillä mielin liiketoimintamme yhdistämistä REEL Internationalin toimintoihin. Luotan siihen, että tämän kaupan ansiosta voimme jatkaa asiakkaidemme tukemista tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Sopimus on hieno saavutus ja osoitus tiimimme sitoutuneisuudesta ja hyvästä työstä tämän poikkeuksellisen vuoden aikana”, sanoo Antti Koulumies, Metso Outotecin alumiiniliiketoimintojen johtaja.“Olemme tyytyväisiä voidessamme toivottaa Metso Outotecin alumiiniliiketoiminnan ja henkilöstön REEL-perheeseen. Toisiaan hyvin täydentävä tarjoomamme ja maantieteellinen verkostomme mahdollistavat, että voimme entistä paremmin palvellla asiakkaitamme ympäri maailmaa”, sanoo Philippe FrantzREEL International SASin hallituksen puheenjohtaja.

Tutustu REEL Internationaliin täällä.

Lisätietoa:

Jari Ålgars, Metallit-liiketoiminta-alueen johtaja, Metso Outotec, puh. +358 20 529 2007, sähköposti: jari.algars(at)mogroup.com

Antti Koulumies, Alumiini-liiketoimintalinjan johtaja, Metso Outotec, puh. + 358 20 529 4173, sähköposti: antti.koulumies(at)mogroup.com

Helena Marjaranta, viestintä- ja brändijohtaja, Metso Outotec, puh. 020 484 3212, sähköposti: helena.marjaranta(at)mogroup.com

Metso Outotec on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä mineraalien jalostuksessa, kiviainesten käsittelyssä, metallinjalostuksessa ja kierrätyksessä kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta.   

Metso Outotecin pääkonttori on Helsingissä. Yhtiöllä on yli 15 000 työntekijää yli 50 maassa, ja sen liikevaihto (pro forma) vuonna 2019 oli noin 4,1 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. mogroup.com, www.metso.com/twitter/

Metso Outotecin alumiiniteknologia