Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2015 Outotecin hallitus päätti jatkaa henkilöstön osakesäästöohjelmaa vuonna 2016
Pörssitiedote syyskuuta 30, 2015

Outotecin hallitus päätti jatkaa henkilöstön osakesäästöohjelmaa vuonna 2016

OUTOTEC OYJ  PÖRSSITIEDOTE  30.9.2015  KLO 12.30

Outotecin hallitus päätti jatkaa henkilöstön osakesäästöohjelmaa vuonna 2016

Outotecin hallitus on päättänyt jatkaa Outotecin henkilöstön osakesäästöohjelmaa (tiedote 25.9.2012) vuonna 2016. Kolme säästökautta jatkunut ohjelma käynnistyi 1.1.2013.

"Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat olennainen osa menestystämme, kun kasvatamme liiketoimintaamme ja parannamme kannattavuuttamme. Olen erittäin tyytyväinen hallituksen päätökseen osakesäästöohjelman jatkamisesta, sillä siihen on osallistunut kolmen vuoden aikana keskimäärin 32 prosenttia koko henkilöstöstämme. Ohjelma sai myös Global Equity Organizationin palkinnon vuonna 2013 osakesäästöohjelman monipuolisesta laadukkaasta viestinnästä, korkeasta osallistumisasteesta ja perinpohjaisesta ohjelman käyttöönotosta", toteaa Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen. "Uskon, että ohjelma hyödyttää kaikkia sidosryhmiämme ja lähentää yhtiön osakkeenomistajien ja henkilöstön intressejä."

Outotecin henkilöstöllä on ohjelman puitteissa mahdollisuus säästää osa palkastaan Outotecin osakkeiden ostamiseksi. Kannustimena Outotec tarjoaa osallistujille maksutta yhden lisäosakkeen jokaista säästöillä hankittua kahta osaketta kohti noin kolmen vuoden pitojakson jälkeen. Lisäosakkeet ovat saajille verotettavaa tuloa ja ne maksetaan osittain Outotecin osakkeina ja osittain käteisenä, joka käytetään veroihin.

Henkilöstön osakesäästöohjelmaa tarjotaan Outotecin työntekijöille maissa, joissa sille ei ole oikeudellisia, verotuksellisia tai hallinnollisia esteitä. Enimmäissäästön määrä kuukaudessa on viisi prosenttia ja vähimmäissäästön määrä kaksi prosenttia kunkin osanottajan bruttokuukausipalkasta. Vuoden 2016 kaikkien säästöjen kokonaismäärä ei voi ylittää kuutta miljoonaa euroa. 

Osakkeita hankitaan kertyneillä säästöillä markkinahintaan neljännesvuosittain Outotecin osavuosikatsausten julkistamispäivien jälkeen huhtikuusta 2016 alkaen. Ostetuille osakkeille säästökauden aikana maksetut osingot käytetään automaattisesti osakkeiden ostamiseen seuraavana osakkeiden ostopäivänä, ja osingoilla ostetut osakkeet oikeuttavat myös lisäosakkeisiin. Osallistuminen osakesäästöohjelmaan on täysin vapaaehtoista.

Espoo 30. syyskuuta 2015

OUTOTEC OYJ
Hallitus

Lisätietoja:

Kirsi Nuotto, henkilöstöjohtaja
Puhelin 020 529 211

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com