Etusivu Uutiset 2015 Outotec on saanut päätökseen Biominin BIOX®-teknologian oston Etelä-Afrikassa
Lehdistötiedote marraskuuta 23, 2015 01.00.00 ip. CET

Outotec on saanut päätökseen Biominin BIOX®-teknologian oston Etelä-Afrikassa

OUTOTEC OYJ  LEHDISTÖTIEDOTE  23.11.2015  KLO 13.00

Outotec on saanut päätökseen Biominin BIOX®-teknologian oston Etelä-Afrikassa

Outotec on saanut päätökseen yritysoston, jossa Outotecille siirtyi Biomin South Africa Pty. Ltd:n osake-enemmistö sekä osuus sveitsiläisestä Biomin Technologies S.A.:sta. Kaupan myötä Outotec saa BIOX®-biohapetusteknologian teollis- ja markkinointioikeudet. 31.7.2015 julkistetun yritysoston hintaa ei kerrota.

BIOX® on tunnettu biologinen menetelmä vaikeasti käsiteltävien kultamalmien esihapetukseen, ja se täydentää Outotecin kullanjalostusteknologioita. BIOX®:n vuotuinen liikevaihto on ollut joitakin miljoonia euroja. Yrityskauppa ei vaikuta Outotecin vuoden 2015 tulosohjeistukseen.

"Yhdistämällä BIOX®-biohapetusteknologia ja Outotecin suunnitteluosaaminen sekä prosessilaitteet, kuten jauhinmyllyt, reaktorit, jäähdytystornit ja sakeuttimet, voimme tarjota kullantuottajille ympäristön kannalta kestäviä kokonaisia laitoksia elinkaaripalveluineen", sanoo Outotecin Metals, Energy & Water -liiketoiminta-alueen johtaja Robin Lindahl.

Lisätietoja:

OUTOTEC

Robin Lindahl, Metals, Energy & Water -liiketoiminta-alueen johtaja
puhelin +49 6171 9693100

Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817198

sähköpostit: etunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com