Etusivu Uutiset 2014 Outotecille kolmivuotiset sopimukset huoltoseisokkipalveluista Brasiliasta
Lehdistötiedote toukokuuta 9, 2014 04.00.00 ip. CET

Outotecille kolmivuotiset sopimukset huoltoseisokkipalveluista Brasiliasta

OUTOTEC OYJ  LEHDISTÖTIEDOTE  9.5.2014  KLO 16.00

Outotecille kolmivuotiset sopimukset huoltoseisokkipalveluista Brasiliasta

Outotec on solminut brasilialaisen Samarcon kanssa kaksi kolmivuotista sopimusta neljän rautamalmin pelletointilaitoksen huoltoseisokkipalveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Vuoden 2016 loppuun voimassa olevien sopimusten mukaiset huoltoseisokit toteutetaan yhteistyössä Samarcon oman huoltohenkilökunnan kanssa. Ensimmäisen vuoden osuus tilauksista kirjattiin Outotecin vuoden 2014 ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskertymään.   

Samarcon tuotantolaitoksella Ubússa, Espírito Santon osavaltiossa on neljä pelletointilaitosta. Outotec on suunnitellut, toimittanut ja asentanut kahden uusimman laitoksen keskeisen teknologian, ns. ketjuarinateknologiaan perustuvat sintrausuunit. Tällä maailman suurimmalla tämän tyyppisellä laitoksella maaliskuussa 2014 käyttöönotettu neljäs sintrausuuni on parhaillaan tuotannon ylösajovaiheessa.

Outotec on toteuttanut Samarcolle useita laajoja huoltoseisokkeja. Viimeisin huoltoseisokki hoidettiin yli 250 työntekijän voimin ennakoitua nopeammin ja työtapaturmitta.

"Samarco on merkittävä rautapellettien tuottaja ja pitkäaikainen kumppanimme. Nyt solmitut palvelusopimukset ovat ilahduttava askel kohti todellista elinkaarikumppanuutta. Vuonna 2012 ostamamme Demil Manutenção Industrial -yritys Guaraparista Brasiliasta myötävaikutti oleellisesti tähän hankkeeseen. Yritysoston myötä Outotecille siirtyi kaksi pitkäaikaista kunnossapitosopimusta Samarcon pelletointi- ja suodatintoiminnoista. Yhdistämällä resurssit voimme tarjota kattavat kunnossapito-, huoltoseisokki- ja tekniset palvelut asiakkaillemme", sanoo Outotecin Americas-alueen johtaja Kimmo Kontola.

Lisätietoja:

OUTOTEC

Kimmo Kontola, Americas-alueen johtaja
puhelin +1 905 3196 111 (Kanada)

Robin Lindahl, Metals, Energy & Water -liiketoiminta-alueen johtaja
puhelin +49 6171 9693100 (Saksa)

Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817198

sähköpostit: etunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com