Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2013 Hallituksen ehdotus maksuttomaksi osakeanniksi (split)
Pörssitiedote helmikuuta 7, 2013

Hallituksen ehdotus maksuttomaksi osakeanniksi (split)

OUTOTEC OYJ  PÖRSSITIEDOTE  7.2.2013 KLO 12.05

Hallituksen ehdotus maksuttomaksi osakeanniksi (split)

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiö toteuttaa maksuttoman osakeannin (split) osakkeenomistajien etuoikeutta noudattaen siten, että kutakin yhtä vanhaa osaketta kohti annetaan kolme uutta osaketta. Kokouskutsun päivämäärän mukaisen osakkeiden lukumäärän perusteella uusia osakkeita annetaan siten yhteensä 137.341.119 kappaletta. Maksuton osakeanti toteutetaan arvo-osuusjärjestelmässä eikä se vaadi osakkeenomistajilta toimenpiteitä. Uudet osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet arviolta 2.4.2013 lukien, kun ne on rekisteröity kaupparekisteriin. Uudet osakkeet eivät oikeuta varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettävään osinkoon vuodelta 2012.

Oikeus maksuttomassa osakeannissa annettaviin osakkeisiin on osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä tiistaina 2.4.2013 merkittynä osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon.


Lisätietoja antaa:

OUTOTEC OYJ

Rita Uotila
Sijoittajasuhdejohtaja
puhelin: 020 529 2003, matkapuhelin: 0400 954 141
sähköposti: rita.uotila(at)outotec.com


JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com