Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2010 Outotec toimittaa teknologiaa kuparirikastamon laajennukseen Iraniin
syyskuuta 30, 2010

Outotec toimittaa teknologiaa kuparirikastamon laajennukseen Iraniin

OUTOTEC OYJ PÖRSSITIEDOTE, 30.9.2010 KLO 14.00

Outotec toimittaa teknologiaa kuparirikastamon laajennukseen Iraniin

Outotec on saanut tilauksen italialaiselta IRASCO-yhtiöltä teknologian
toimittamisesta National Iranian Copper Industries Companyn Iranin
Sarcheshmehissä sijaitsevan kuparirikastamon laajennukseen. Tilaus on arvoltaan
lähes 40 miljoonaa euroa.

Outotecin ratkaisu käsittää rikastamon jauhatus- ja sakeutuspiirien
suunnittelun, omaan tuotekehitykseen perustuvien laitteiden toimitukset sekä
asennusvalvonta- ja koulutuspalvelut. Toimitukset ajoittuvat vuoteen 2012.

"Outotec on toimittanut Iraniin tehokkaita ja ympäristön kannalta kestäviä
teknologioita jo 1970-luvulta lähtien pääasiassa rautamalmin prosessointiin ja
kuparirikasteiden sulatukseen. Ennen tämän sopimuksen voimaantuloa olemme
varmistaneet, että noudatamme kaikkia voimassa olevia Irania koskevia
kansainvälisen kaupan sääntöjä ja määräyksiä", sanoo Outotecin toimitusjohtaja
Pertti Korhonen.

Lisätietoja:

OUTOTEC

Jari Rosendal, Non-ferrous Solutions -liiketoiminta-alueen johtaja
puhelin 020 529 2700

Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817 198
sähköpostit etunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com