Etusivu Uutiset 2009 Outotecin varatoimitusjohtaja Seppo Rantakari jää suunnitellusti eläkkeelle
helmikuuta 26, 2009 11.00.00 ap. CET

Outotecin varatoimitusjohtaja Seppo Rantakari jää suunnitellusti eläkkeelle

OUTOTEC OYJ       PÖRSSITIEDOTE      26.2.2009 KLO 11.00

Outotecin varatoimitusjohtaja Seppo Rantakari jää suunnitellusti
eläkkeelle

Outotec Oyj:n varatoimitusjohtaja Seppo Rantakari siirtyy aikaisemman
sopimuksen mukaisesti eläkkeelle vuoden 2010 keväällä. Hän jättää
varatoimitusjohtajan tehtävät ja johtoryhmän jäsenyyden 1.3.2009.
Seppo Rantakari jatkaa eläkkeelle siirtymiseensä saakka
toimitusjohtajan neuvonantajana konsernin kehitysasioissa.

Outotec Oyj:n nykyinen talous- ja rahoitusjohtaja ja johtoryhmän
jäsen Vesa-Pekka Takala on nimitetty 1.3.2009 alkaen toimitusjohtajan
sijaiseksi."Kiitän Seppoa hänen lähes 40 vuotta kestäneestä pitkästä urastaan ja
suurenmoisesta panoksestaan yhtiömme kehittämisessä. Hänen avullaan
Outotec on kasvanut maailman johtavaksi kaivos- ja
metalliteollisuuden teknologiayritykseksi. Olen erityisen kiitollinen
hänen vahvasta panoksestaan viimeisen kymmenen vuoden aikana
tehdyissä yrityskaupoissa ja ostettujen yritysten integroimisessa
organisaatioon sekä hänen merkittävästä roolistaan tiimissä, joka
toteutti onnistuneen Outotecin listautumisen Helsingin pörssiin
vuonna 2006", toteaa toimitusjohtaja Tapani Järvinen.

Lisätietoja:

OUTOTEC OYJ

Tapani Järvinen, toimitusjohtaja
puhelin 020 529 211

Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817 198
sähköposti eila.paatela(at)outotec.com


JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com