Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2008 Outotec jakoi teknologiapalkintoja
Lehdistötiedote kesäkuuta 10, 2008

Outotec jakoi teknologiapalkintoja

OUTOTEC OYJ LEHDISTÖTIEDOTE, 10.6.2008 KLO 12.30


Outotec jakoi tänään 22:lle henkilölle teknologiapalkinnon omassa teknologiaseminaarissaan, joka pidettiin Millennium-teknologiaviikon yhteydessä Helsingissä. Palkinnot ovat yhteisarvoltaan noin 100 000 euroa. Outotecin teknologiapalkintojen tarkoituksena on rohkaista yrityksen henkilöstöä tekemään uusia teknologisia keksintöjä ja innovaatioita.


"Outotec on Millennium-teknologiapalkinnon yritysyhteistyökumppani. Kestävät teknologiat ovat toimintamme perusta. Tehtävämme on kehittää asiakkaillemme uusia taloudellisesti kannattavia tuotantoteknologioita, jotka ovat samalla myös turvallisia ja ympäristöystävällisiä. Siksi teemme kaikkemme tukeaksemme henkilöstömme innovatiivisuutta palkitsemalla heitä sitoutumisesta kehitystyöhön ja panostamalla tutkimukseen", kertoi toimitusjohtaja Tapani Järvinen seminaarin osanottajille puheessaan 'Menestystä kestävien teknologioiden ansiosta'.


Outotecin teknologiaseminaarissa esiintyivät myös vuoden 2008 Millennium-teknologiapalkinnon finalisti professori David Payne Southamptonin yliopistosta sekä Pekka Himanen, joka toimii professorina Taideteollisessa korkeakoulussa ja vierailevana professorina Oxfordin yliopistossa. 


Elämäntyöpalkinto


Elämäntyöpalkinto useista merkittävistä ansioista pitkän Outotec-uran aikana myönnettiin seuraaville henkilöille:
-        Christian von Alfthan - aktiivisesta näytteidenotto- ja analysointiteknologioiden ja -sovellusten kehittämisestä. Hänen 9 patentointua keksintöään ovat merkittävästi vaikuttaneet Outotecin markkinajohtajuuteen lietteen hiukkaskoon ja alkuaineiden koostumuksen analysoinnin alueella;
-        Ali-Naghi Beyzavi - patentoidun mikrorakeistusteknologian kehittämisestä, jonka ansiosta Outotecin kiertoleijupetiteknologiaa voidaan soveltaa hyvin hienojakoisille raaka-aineille. Lisäksi hän on yksi titaania sisältävien malmien jalostukseen käytettävän Circosmelt® -prosessin kehittäjistä;
-        Väinö Kylä-Heikkilä - omistautumisesta anodivalujärjestelmien kehittämiselle. Noin 80 % maailman kuparianodeista valetaan Outotecin menetelmällä. Outotecin markkinajohtajuus anodivalulaitteistoissa on erityisesti pitkälle automatisoidun valukoneen ja sen tasaisen käynnin ansiota. Väinö Kylä-Heikkilä on myös osallistunut lähes kaikkien Outotecin toimittamien noin 70 valimon suunnitteluun, toimitukseen ja käynnistykseen eri puolilla maailmaa; ja
-        Antti Roine - maailman suosituimman termodynamiikkaohjelmiston kehittämisestä, joka tunnetaan nimellä HSC Chemistry®. Hän aloitti ohjelmiston kehittämisen yksin 33 vuotta sitten helpottaakseen omaa työtään termodynaamisissa laskelmissa. Lukuisia Outotecin liiketoimintaan ja tutkimushankkeisiin liittyviä prosesseja on mallinnettu HSC Chemistry®-ohjelmistolla ja yli 14 000 kappaletta ohjelman Windows-versiota on myyty kemianteollisuudelle ja metallurgiselle teollisuudelle sekä yliopistoille 75 maassa.


Nuoren ansioituneen palkinto


Nuoren ansioituneen palkinto poikkeuksellisesta innovatiivisuudesta ja sitoutumisesta Outoteciin myönnettiin seuraaville henkilöille:
-        David Cachero Ventosa - merkittävästä panoksesta rikkihappotehtaiden suunnitteluun;
-        Tuukka Kotiranta - aktiivisesta osallistumisesta prosessien mallinnuskonseptien ja HSC Sim -virtauskaaviomodulin kehittämiseen;
-        Antti Rinne - merkittävästä panoksesta FloatForce® -vaahdotusmekanismin kaupallistamisessa ja erityisesti uusien laiteosien maailmanlaajuisen valmistuttamisen varmistamisessa;
-        Rami Saario - valppaasta mielenkiinnosta laitteiden kehittämiseen kuparin uuttoprojekteissa ja jopa radikaalien muutosten ehdottamisesta kannattavampien ratkaisujen aikaansaamiseksi;
-        Jari Tiihonen - huomattavasta aktiivisuudesta, kyvystä ja innovatiivisuudesta sinkin hydrometallurgian alueella.


Teknologiakohtainen palkinto


Ryhmäpalkinto merkittävästä yhteistyössä saavutetusta teknologisesta edistysaskeleesta myönnettiin kahdelle työryhmälle:
-        Työryhmälle, joka toteutti uudenlaiset FloatForce® -vaahdotusmekanismit. Tämä ydintiimi tutki ja analysoi asiakastarpeet, teki liiketoimintatutkimuksen ja perusteellisen teknologisen tutkimustyön, sekä kehitti ja kaupallisti FloatForce® -vaahdotusmekanismin. Perustuen luoviin ideoihin, systemaattiseen fysikaaliseen ja laskennalliseen mallinnukseen, testauksiin laboratorio- ja teollismittakaavassa sekä huolelliseen käyttöönottoon FloatForce® on ensimmäinen radikaali muutos mekaanisen vaahdotuksen markkinoilla 1960-luvun OK-mekanismien jälkeen. Palkitut työryhmän jäsenet ovat Raimo Airola, Peter Bourke, Rodrigo Grau, Sami Grönstrand, Seppo Ronkainen, Klaus Schommarz, Juha Tiitinen ja Janne Turunen (Teknillinen korkeakoulu); ja
-        Työryhmälle, joka menestyksekkääsi kehitti alumiinisulatoille uuden grafiittianoditehdaskonseptin ja käytettyjen anodien murskausteknologian. Uusi teknologia oli tärkeässä asemassa Dubai Aluminiumin kanssa solmitussa 100 miljoonan euron kaupassa. Työryhmän jäsenet ovat Manfred Beilstein, Rudolf Gemein, Ulrich Hüwel, Klaus Jungk ja Michael Ströder.


Lisätietoja:


OUTOTEC OYJ


Kari Knuutila, teknologiajohtaja
puhelin 020 529 2009, 040 779 9566
sähköposti kari.knuutila(at)outotec.com


Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817 198
sähköposti eila.paatela(at)outotec.com


JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com