Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2008 Outotecin kansainvälinen liekkisulatuskongressi kuparin ja nikkelin tuottajille Kiinassa
Lehdistötiedote lokakuuta 27, 2008

Outotecin kansainvälinen liekkisulatuskongressi kuparin ja nikkelin tuottajille Kiinassa

OUTOTEC OYJ LEHDISTÖTIEDOTE, 27.10.2008 klo 13.30


Maailman kuparin- ja nikkelinsulatusasiantuntijat kokoontuvat tällä viikolla Kiinan Shanghaissa 12. kansainvälisessä liekkisulatuskongressissa, jonka Outotec järjestää lisenssinhaltijoilleen.


Liekkisulatuskongressi on teknologian käyttäjien tapaamisfoorumi, jossa osanottajat kuulevat uusista sulatushankkeista, laajennuksista ja modernisoinneista samoin kuin uusista teknologioista ja parannuksista sekä voivat vaihtaa kokemuksiaan laitosten käynnistyksistä ja muista asioista. Osanottajat vierailevat myös modernisoiduissa tai aivan uusissa sulatoissa. Outotec järjestää asiakkailleen liekkisulatuskongressin joka kolmas vuosi.


Kiinassa 26.-31.10.2008 pidettävässä 12. kansainvälisessä liekkisulatuskongressissa on 110 osanottajaa 20 maasta. Viikon kestävän kongressin pääteema on Smart Smelting eli älykäs sulatus. Muita aiheita ovat ympäristönsuojelu, liekkisulaton turvallisuus, prosessinohjaus sekä analyyttisten mittausten hyväksikäyttö. Teknisten esitelmien lisäksi ohjelmaan kuuluu vierailu kolmeen kiinalaiseen sulattoon: Jinlong Copper Companyn uusittuun kuparisulattoon Jinlongissa, Jiangxi Copper Corporationin laajennettuun kuparisulattoon Guixissa ja Xiangguang Copper Co:n uuteen liekkisulatus - liekkikonvertointilaitokseen Yanggussa.


"Energian korkea hinta ja kasvava ympäristötietoisuus vaativat älykkäitä sulatusmenetelmiä. Innovatiivisuus on ollut Outotecin kantava voima kautta sen historian. Liekkisulatusprosessi, maailman puhtain sulatusmenetelmä, on erinomainen esimerkki innovatiivisuudestamme ja teknologiajohtajuudestamme", Outotecin toimitusjohtaja Tapani Järvinen sanoo avauspuheessaan ja jatkaa: "Liekkisulatot ovat ympäristöä ja energiaa säästäviä ja kustannustehokkaita, minkä voimme todeta vieraillessamme kiinalaisissa sulatoissa. Yanggun kuparisulatto ja rikkihappotehdas on Outotecin suunnittelema ja edustaa ympäristönsuojelun kannalta alan viimeisintä teknologiaa." 


Liekkisulatusmenetelmä


Outotecin entinen emoyhtiö Outokumpu kehitti alun perin liekkisulatusteknologian omaan käyttöönsä. Vuonna 1949 Outokumpu otti käyttöön autogeenisen liekkisulatusmenetelmän kuparirikasteiden sulatukseen Harjavallan tehtaallaan. Teknologiaa on jatkuvasti kehitetty teollisuuden tarpeiden mukaisesti. Outokumpu Technologyn irtauduttua Outokummusta vuonna 2006 ja yrityksen nimenmuutoksen jälkeen vuonna 2007 liekkisulatusmenetelmästä tuli Outotecin omistama ja markkinoima teknologia.


Nykyään maineikas liekkisulatusmenetelmä on tehokkuutensa, joustavuutensa ja ympäristöhyötyjensä ansiosta käytössä eri puolilla maailmaa. Teknologiasta on tullut pääasiallisin kuparin ja nikkelin tuotantomenetelmä sekä sulatusnormi maailmanlaajuisesti. Noin puolet maailman sulfidimalmeista tuotetusta primäärikuparista ja nikkelistä on valmistettu liekkisulatusteknologialla.


Outotecin liekkisulatusmenetelmä on prosessi, jossa kuivatut metallipitoiset sulfidirikasteet puhalletaan hapen tai happirikastetun ilman kanssa kuumaan uuniin siten että partikkelit reagoivat nopeasti hapen kanssa. Reaktiossa syntyy lämpöenergiaa, joka käytetään rikasteiden sulattamiseen ja osittain hapettamiseen (kontrolloidusti). Tuloksena syntyy sula metallipitoinen kivikerros, joka jalostetaan edelleen, sekä sulaa kuonaa.


Liekkisulatusteknologialla on ollut vuosikymmenten ajan suuri taloudellinen vaikutus metallien tuotantoon sekä merkittävä vaikutus maailman ympäristöoloihin. Euroopan Unioni on luokitellut Outotecin liekkisulatusmenetelmän parhaaksi käytettävissä olevaksi teknologiaksi (BAT), jolla teollisuustuotannossa saavutetaan ympäristön kannalta parhaat arvot.


Kiinassa on neljä Outotecin liekkisulatusteknologiaa käyttävää sulattoa:
- Xiangguang Copper Co., kuparin liekkisulatus-liekkikonvertointilaitos Yanggussa, joka käynnistyi vuonna 2007
- Jiangxi Copper Corporation, kuparisulatto Guixissa, joka rakennettiin vuonna 1982, ja laajennettiin vuonna 2007
- Jinlong Copper Co., kuparisulatto Tonglingissa, joka käynnistyi vuonna 1997,
- Jinchuan Non-ferrous Metals Co., nikkelisulatto Jinchangissa, joka käynnistyi vuonna 1992.


Lisätietoja:


OUTOTEC OYJ


Kim Fagerlund, myyntipäällikkö, sulatot
puhelin 040 7727213
sähköposti kim.fagerlund(at)outotec.com


Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817198
sähköposti eila.paatela(at)outotec.com


JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com