Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2007 Osakepohjainen kannustinohjelma avainhenkilöille
Pörssitiedote maaliskuuta 23, 2007

Osakepohjainen kannustinohjelma avainhenkilöille

OUTOKUMPU TECHNOLOGY OYJ    PÖRSSITIEDOTE    23.3.2007    KLO 9.30


OSAKEPOHJAINEN KANNUSTINOHJELMA AVAINHENKILÖILLE


Outokumpu Technologyn hallitus on päättänyt yhtiön avainhenkilöille suunnatusta osakepohjaisesta kannustinohjelmasta ja sen ehdoista.


Kannustinohjelman tavoitteena on sitouttaa ohjelmaan osallistujat yhtiöön ja kannustaa heitä yhtiön taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa sekä yhtiön osakkeen arvon kasvattamisessa.

Kaksivuotiseen osakepohjaiseen kannustinohjelmaan osallistuu noin 20 yhtiön avainhenkilöä. Sen ansaintakausi on alkanut 1.1.2007 ja päättyy 31.12.2008.


Avainhenkilöille maksettava palkkio määräytyy yhtiön nettovoitolle ja tilauskannalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen perusteella. Palkkio maksetaan osakkeina ja käteisosuutena (joka arviolta kattaa tuloverot). Osakkeet allokoidaan avainhenkilöille keväällä 2009.


Kannustinohjelman maksimipalkkio on yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. Tuloveroihin arviolta käytettävän käteisosuuden vähentämisen jälkeen, yhtiön tämänhetkisellä osakkeen pörssikurssilla laskettuna, maksimipalkkion määrä vastaisi noin 98 000 kappaletta yhtiön osakkeita.




OUTOKUMPU TECHNOLOGY OYJ


Rita Uotila
Sijoittajasuhdejohtaja
puhelin: 020 529 2003, matkapuhelin: 0400 954141


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outokumputechnology.com